vtyyli puhuu ja pisteyttää

 Pöytyän Urheilijoiden 20-vuotiaalla hapenottoihmeellä on kaikenvärisiä mitaleja viime vuosien Kalevan kisoista mutta ei vielä aikuisten sm-mitaleja hiihdosta. Lähivuosina niitä lienee luvassa roppakaupalla jo päättyneellä kaudella naishiihdon kansainvälistä huippua kolkutelleelle urheilijalle. V-tyylin haastattelussa ansaitulle New Yorkin lomalle valmistautuva Johanna Matintalo kertoo analyyttiseen tyyliin lajivalinnasta, rahasta, harjoittelusta ja tulevan kauden tavoitteista.

                (kuva: Johanna Matintalo)

Kiireinen Johanna Matintalo vastaa puhelimeen kotonaan Rovaniemellä. Kauden viimeinen hiihtolenkki on takana, ja on taas aika pakata laukut. Tällä kertaa sukset jäävät kotiin. Seuraavana päivänä edessä on ansaittu viikon lomamatka New Yorkiin. Ihan ilman harjoittelua ei voi Isoa Omenaakaan ihailla. Lomallakin on löydyttävä kuntosali, jotta peruskuntoa voidaan ylläpitää ennen kuin harjoittelu seuraavaa kautta varten toden teolla käynnistyy.

Tossuilta suksille

Liikunnalliseen perheeseen syntynyt Matintalo ilmoitettiin Pöytyän urheilijoiden hiihtokouluun jo alle kouluikäisenä. Mutta kun hän ala-asteikäisenä jätti saman ikäisiä ja vanhempia poikia koulun juoksukisoissa mennen tullen, sai isä houkuteltua tytön Liedon Parman yleisurheiluharjoituksiin. Siitä alkoi kahden lajin urakka, joka päättyi hiihdon hyväksi lopullisesti vasta vuonna 2015. Tätä ennen Matintalo oli jo nimetty teinisensaatioksi hänen napattuaan vain 14-vuotiaana Kalevan kisoissa hopeaa naisten 800 metrillä. Lukiovuosina Turun urheiluakatemiassa luoduilla pohjilla sittemmin rovaniemeläistynyt Matintalo on nyt kolkuttelemassa naishiihdon absoluuttista huippua.

Viimeistään lukion jälkeen oli selvää, että yhä systemaattisemmaksi muuttuva harjoittelu ei olisi enää pelkkä liikunnallinen elämäntapa tai vakava harrastus. Oli tehtävä valinta yleisurheilun ja hiihdon välillä. Mikä sitten kallisti lajivalinnan suksille? Matintalo kertoo, että valinta ei loppujen lopuksi ollut vaikea. ”Oli jatkuvasti jalkavaivoja. Miten olisi kestänyt aikuisen juoksuharjoittelua, kun paikat hajosivat jo pienemmilläkin määrillä. Valintaa ei vaikeammaksi tehnyt sekään, että olin nuorten mm-kisoissa neljäs käytännössä ilman kunnollista hiihtäjän kesäharjoittelua – pelkällä juoksutreenillä”.  Nyt alkoi uusi vaihe nuoren urheilijan uralla. Hän sai päivittäistä harjoittelua seuraavaksi silmäpariksi haastajaryhmän valmentaja Ville Oksanen, jonka valmennuksessa Matintalo jatkaa edelleen.

Koska menet oikeisiin töihin?

Hiihtäjää ei voi Suomessa juttua tehdä ilman Norja-viittausta. Millaisin ajatuksin suomalainen nuori hiihtäjä katsoo naapurimaan touhua. Matintalon mielestä Norjan menestyksessä ei ole sinänsä mitään mystistä. ”Siellä on valtavasti harrastajia ja hiihtoa arvostava kulttuuri. On yksinkertaisesti vain todennäköisempää, että sieltä tulee enemmän ja kovempia huippuhiihtäjiä”.  Ammattien arvostuksessa Suomessa suosituin on poliisi. Norjassa lasten suosikkiammatti on hiihtäjä. Ylipäätään suhtautuminen huippu-urheiluun on Suomessa erilaista.  Kun mitaleja ei tule, kritiikki on armotonta.  Toisaalta huippumenestyksen keskellä saatetaan tänäkin päivänä suomalaiselta huippu-urheilijalta lajiin katsomatta kysyä, koska aiot ”oikeisiin töihin”.

Ville Oksasen kontaktit Ruotsiin ja Norjaan ovat tuoneet uusia vaikutteita myös Matintalon harjoitteluun. Rovaniemellä Matintalo harjoittelee omatoimisesti mutta hän kehuu myös yhteisiä ilman suksia tehtäviä harjoituksia Oksasen muiden valmennettavien, Lauri Vuorisen ja Antti Ojansivun kanssa. Tällaista sukupuolten rajoja rikkovaa harjoittelukulttuuria soisi näkevän Suomessa enemmänkin.

Rahalla saa ja hevosella pääsee

Raha on urheilussa tabu. Siitä ei puhuta, eikä varsinkaan sen puutteesta. Monet absoluuttisen huipun takana uraansa rakentavat hiihtäjät joutuvat painamaan oikeita töitä vain sen takia, että saisivat rahoitettua harjoittelunsa. Uuden pääsponsorinsa Salvos oy:n ja muiden tukijoidensa avulla Matintalo on kuitenkin onnistunut rakentamaan budjettinsa ja pystyy keskittymään täysipainoisesti urheiluun. Hiihtoliiton talouskurimus on kuitenkin vaikuttanut myös upean läpimurron tehneen Matintalon valmistautumiseen tulevaan kauteen. Liitto viivytteli pitkään kauden 2017-18 maajoukkueryhmien julkistuksen kanssa, mikä on heijastunut epävarmuutena. ”Oli vaikea lähestyä mahdollisia yhteistyökumppaneita, kun ei voinut kertoa onko tulevalle kaudelle tarjolla paikka maajoukkueryhmässä vai ei”, harmittelee Matintalo.  Kaikki hänen kilpasiskonsa ja -veljensä eivät ole yhtä onnekkaita. ”Onhan se surkeata, että monet suomalaiset hiihtäjätkin joutuvat opiskelemaan käytännössä pakosta rahoittaakseen urheilemisensa opintotuella”, toteaa Matintalo lakonisesti.

Mihin hiihtäjällä rahaa sitten kuluu?  Voiteet ja kymmenet suksiparit vievät tuhansia euroja kaudessa. Eikä hyväkään menestys tuki rahareikiä. Liiton ja hiihtäjän välinen urheilijasopimus määrittelee liiton tuen suuruuden ja urheilijan velvoitteet – joista yksi on vaitiolovelvollisuus. On kuitenkin yleisesti tiedossa, että ainakin b-maajoukkuehiihtäjät joutuvat itse kustantamaan kotimaan matkansa ja maksamaan liiton leirityksistä jopa omavastuuosuuden. Hiihtoliiton tallipaikka lämmittää mutta toisin kuin muissa huippumaissa, suomalaiset maksavat siitä kilpasiskojaan kovemman hinnan.  Eivätkä Lahden mm-kisojen tappiot ainakaan helpota tilannetta. Kun lusikalla annetaan, et voi kauhalla mättää.

Kuka kestää alkurummutuksen?

Ehkä kulunein huippuhiihtäjien viljelemä fraasi – heti pöljän päivän jälkeen – on ollut puhe hermotuksen epävireisyydestä. Matintalo pystyy arvioimaan omaa kisahiihtämistään huomattavasti analyyttisemmin. Hän huomauttaa aiheellisesti, etteivät pitkän kauden aikaiset kymmenet kisastartit ole kaikki yhtä hyviä. On eri asia hiihtää kauden pääkisaa nuorten mm-kisoissa kuin alkusyksyn Suomen cupin kisaa. Palaan haastattelussa vielä Lahden MM-kisojen 15 km yhdistelmäkisaan, jossa rovaniemeläinen taisteli ensikertalaisena 29. sijalle. Miltä vauhti tuntui? Pahaltahan se kuulemma tuntui. Matintalon mukaan yhteislähdöille onkin tyypillistä, että ensimmäinen viitonen painetaan ns. urku auki. ”Niiden ensimmäisten kilometrien aikana erot syntyvät.

Kyse yhteislähdöissä on aivan maailman absoluuttisen huipun takana olevien hiihtäjien kohdalla siitä, kuka alkurummutuksesta parhaiten selviää”, pohtii Matintalo ja muistuttaa myös lähtöpaikan merkityksestä. Takarivistä lähtevä antaa merkittävän tasoituksen heti lähdössä. Onkohan FIS:ssä ikinä pohdittu asetelman kääntämistä päinvastaiseksi joidenkin autokilpailujen tapaan. Aiempien kisojen bonuksena saisitkin lähtöpaikan takarivistä. Näin voitaisiin saada kansainväliseen hiihtoon kenties enemmän mielenkiintoa kuin pelkkiä sprinttihiihtoja lisäämällä.

Määrä vs teho

Tuleva kausi on toinen, johon Matintalo valmistautuu hiihtäjänä. Vielä vuotta aiemmin kauteen startattiin juoksupohjilla, ja ensi kaudelle harjoittelun määrää tullaan lisäämään. Juoksutaustan vuoksi kirimistä riittää erityisesti voimaharjoittelussa. Tärkeintä Matintalon mielestä on kuitenkin kohdistaa harjoittelun määrän ja tehon suhde oikeaksi.  Nyt jo kuitenkin on selvää, että kesän ja syksyn harjoituspäiväkirjaan on raivattava 1-2 tuntia lisää viikossa.  Kehityskohdekin on selvillä: ”Vapaa on saatava kulkemaan paremmin”.

Ensi kausi huipentuu talviolympialaisiin Etelä-Koreassa. Mutta Matintalo päätähtäin on vielä nuorten mm-kisoissa. Miksi? Hän nostaa esiin seikan, joka erottaa aikuisten mm-kisat ja olympialaiset toisistaan. Lahdessa kisattiin todella tiiviillä rytmillä. Yksikään huippuhiihtäjä ei pystynyt sillä tahdilla starttaamaan kaikissa lähdöissä, ja näin paikkoja vapautui useammalla hiihtäjälle. Esimerkiksi heti yhdistelmäkisan jälkeen parivaljakko Saarinen-Niskanen hiihti parisprintin eikä heillä ollut mitään mahdollisuuksia asettua edellisenä päivänä lähtöviivalle. Tämä avasi Matintalolle mahdollisuuden – jonka hän myös upeasti käytti. Olympialaisissa aikataulu on kuitenkin hiihtäjille armollisempi. Lehtitietojen mukaan esimerkiksi Krista Pärmäkoski on alustavasti suunnitellut hiihtävänsä siellä jopa kaikki matkat. Suunnitelman järkevyydestä voi toki olla montaa mieltä.

Matintalon suunnitelmat ovat selvillä. Hänen kautensa ei ole pilalla vaikka lippua Pyeongchangin koneeseen ei irtoaisikaan. Talven 2018 päätavoite on asetettu alle 23-vuotiaiden mm-kisojen perinteiselle kympille. ”Haluaisin myös hiihtää kunnolla mc-kisoja niin, että oma taso riittäisi muuhunkin kuin vain täyttöpaikoille.”

Pöytyän Urheilijoiden hapenottoihmeeksikin kutsuttu Matintalo on kiitollinen haastateltava – välitön ja analyyttinen. Haastattelulle varattu tunti venyy kahdeksi ja loppuu yhtä aikaa puhelimen akun kanssa. On aika päästää sekä puhelin että kauden viimeisen hiihtolenkkinsä samana päivänä tehnyt Matintalo lataamaan akkujaan. Niiden on oltava pian täynnä virtaa, sillä maajoukkuemenestys odottaa.
Anssi Kemppi

Mminimäkimies -kisa Riihimäen Riutassa 19.3. klo 13

Riihimäellä Riutan ulkoilualueella järjestetään vuosikymmenten tauon jälkeen mäkihyppykisat sunnuntaina 19.3. klo 13–15.  Koska varsinaista hyppyrimäkeä ei vielä ole, aloitetaan kilpailutoiminta minimäkimies-neppiskilpailuna, jossa kilpailijat hyppyyttävät lumeen tehdyssä hyppyrissä ”mäkimies”-klassikkoleluja. 

v-tyyli.org Nordic Sports New Median  ja Janakkalan Janan mäkihyppyjaoston yhdessä järjestämä leikkimielinen neppis-mäkikisa on samalla lähtölaukaus varainhankintakampanjalle, jonka tavoitteena on saada Kanta-hämeeseen ympärivuotisen harjoittelun mahdollistava juniorien  hyppyrimäki.

”Ilmastonmuutos on tehnyt talvista niin arvaamattomia, että mäkihypystäkin on käytännössä tulossa myös kesälaji. Olisi hienoa saada tämä perinteinen suomalainen menestyslaji pitkän tauon jälkeen myös kantahämäläisten lasten lajivalikoimaan” kertoo riihimäkeläinen mäkihyppyaktiivi ja tapahtuman puuhamies Anssi Kemppi.  1970-luvun lopulla mäkihyppy päästettiin häviämään Riihimäeltä ja suorituspaikatkin purettiin. Kanta-Hämeen ainut hyppyrimäki on Janakkalan Leppäkoskella mutta sieltäkin puuttuu kesähyppäämisen mahdollistava muovitus.  Pieni hyppyrimäki muovituksineen vaatii Kempin arvion mukaan n 10 000€ investoinnin.

Varainhankinta uutta ympärivuotista hyppyrimäkeä varten päätettiin aloittaa mahdollisimman lajinomaisesti ja Riutan lumikasat valjastetaan nyt hauskaan neppis mäkikisaan.  Kisaan pääsee mukaan lunastamalla 10 eurolla itselleen kilpailuvälineen eli pienen lelumäkimiehen, jota hyppyytetään neppaamalla lumeen tehdyssä hyppyrissä. ” Neppiksen ja myynnissä olevan kisamakkaran tapahtumassa on esillä myös aitoja mäkihyppyvälineitä” lupaa Kemppi.

.

Lisätietoja
Anssi Kemppi
p. 040 7257143
team@v-tyyli.org

Ruka Nordic -viikonloppu oli menestys kaikilla mittareilla. Suomalaisurheilijat onnistuivat laajemmalla rintamalla kuin aikoihin, ja itse kisatapahtuma sai ansaittua suitsutusta. Suomalaisurheilijoiden haastattelut antoivat myös uutta tietoa hiihdon, yhdistetyn ja mäkihypyn tilasta.

Rukan maailmancup -viikonloppu on takana, ja pohjoismaisten hiihtolajien kilpailukaravaani suuntaa kohti Lillehammeria.   Suomalaisittain Rukan viikonloppu oli onnistunut. Saaliina oli sekä yksittäisiä, odotettujakin huippusijoituksia että todellisia yllätyksiä. Ennen kaikkea suomalaiset kuitenkin osoittivat tason leveyttä joukkueena. Menestystä siis tuli. Urheiluruutu ja iltapäivälehdet saivat urheilijoilta ympäripyöreitä haastatteluvastauksia. Hyvältä näytti, ja ehkäpä Lahden mm-kisojen lipunmyyntikin sai maailmancupin avausviikonlopusta mukavan piristysruiskeen. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Urheilusuorituksen jälkeiset haastattelut ovat usein sisällöltään onttojen fraasien toistelua. Kurkistetaanpa hetkeksi sinne haastattelufraasien tuolle puolelle. Kolmen päivän viikonlopun aikana urheilijat ovat median käytettävissä eri tilanteissa, myös muulloin kuin varsinaisen kisan jälkeen kommentoimassa menestystä tai menestymättömyyttä. Näissä pohdiskelevissa etukäteishaastatteluissa tai karsintatilanteissa urheilija voi paljastaa itsestään, harjoittelustaan ja valmentajastaan enemmän kuin uskookaan.

Hiihtäjän omat tuntemukset omasta kunnostaan näyttävät ennustavan uskomattoman tarkasti menestymistä kilpailuissa. Tämän osoitti Perttu Hyvärisen haastattelu Hiihtoliiton pressissä ennen viikonlopun kisoja. Tavoitteeksi Perttu ilmoitti sijoittumisen säännöllisesti 15–30 joukkoon.  Hän eritteli haastattelussa tuntemuksiaan ja kertoi tuntevansa ilman sen kummempia mittareita, että on selkeästi paremmassa kunnossa kuin aiemmin.  Pelkät arkikokemukset, jokainen lenkki, jokainen sisään- ja uloshengitys kertovat siitä, että harjoittelu on kantanut hedelmää.  Hyvinpä Perttu oman kuntonsa tunsi – 15. sija sunnuntain 15 km hiihdossa oli hänen uransa ylivoimaisesti parasta vauhtia.  Tulosloikan on mahdollistanut osaltaan ryhmässä harjoittelu. Omia äärirajoja on helpompi venyttää, kun jokaisessa harjoituksessa on joku ennalta kovempi kaveri kirittämässä.  Pariharjoittelu Iivo Niskasen kansa Kuopiossa ja Risto-Matti Hakolan kanssa Vuokatissa ovat nostaneet Riistaveden Urheilijoiden viiksivallun aivan uudelle tasolle.

Ari Luusuan välieräpaikka ja 9. sija sprintissä kuului Rukan kisojen iloisimpiin suomalaisyllätyksiin. Koko ”rintteri” –porukka henkii tervettä uhoa, mutta se, että keväällä lopettamista vakavasti harkinnut, helmikuussa viimeksi kilpaillut ja maajoukkueryhmän ulkopuolella harjoitellut Luusua nousi Rukalla parhaaksi suomalaisprintteriksi, oli kova temppu. Mies hehkui tyytyväisyyttä ja helpotusta kisan jälkeisessä haastattelussa. Hiihtovalmennuksesta pitkään sivussa olleen Pekka Vähäsöyringin valmennukseen siirtyminen ja omista rahoista kymppitonnin satsaaminen toivat tulosta heti ensimmäisessä näyttöpaikassa. Kumpikin edellä mainituista satsauksista pistää myös mietityttämään: aivan MM-kisojen kynnyksellä sprintissä, johon Suomessa on alettu satsata, parhaaksi nousee oman taloudellisen panostuksen varassa hiihtänyt oman tien kulkija ja vielä Lahti 2001 -trauman takia syrjään siirretyn valmentajan johdolla. Vähäsöyrinki näytti, että hänen osaamiselleen on vielä käyttöä, ja olisi ollut jo paljon aiemminkin. Sama koskee Kari-Pekka Kyröä, jonka soisi saavan palata tositoimiin mahdollisimman pian.

Suomalaisilla naishiihtäjillä on mennyt hyvin laajalla rintamalla jo pitkään, vaikka palkintopallisijat ovatkin olleet harvinaista herkkua norjalaisrintaman takana. Rukan hyvä kokonaispanos ei siis aiheuta mitään erityisiä hurraahuutoja. Pelkästään Krista Pärmäkösken Rukan suoritukset antavat kuitenkin odottaa, että tällä kaudella palkintopallilla tullaan näkemään suomalaisväriä säännöllisesti. Se, että Kristan omat tuntemukset sekä sprintin että varsinkin kympin jälkeen kertoivat, että ”tällä hiihdolla ei voi pärjätä”, tietää sitä, että Krista kuuluu Lahdessa hiihtokuningatarkandidaattien joukkoon.

Kerttu Niskasen ja Anne Kyllösen vaisut kaudenaloitukset aiheuttavat sen sijaan syytä pieneen huolestumiseen. Samoin menestysnäkymät vapaalla. Suomella on laaja joukko naishiihtäjiä, joiden paraatimatka ja Lahden kisojen päämatka on perinteisen kymppi, mutta kansainvälisen tason vapaan taitajista on pulaa. Toivottavasti Kertun vapaa lähtee kulkemaan heti kauden alusta, ja Lahden 30 km vapaalla taistellaan mitalista kerttumaisella, Rukan haastatteluissakin vaisuista otteista huolimatta nähdyllä positiivisella taisteluilmeellä.

Mäkihyppymaajoukkueen harjoitusrutiinit ovat viime kesän aikana uuden päävalmentajan myötä menneet täysin uusiksi.  Tämän vahvisti myös Jarkko Määttä, joka on jo nimetty Suomen ainoaksi maailmancup-tasoiseksi hyppääjäksi tällä hetkellä.  Rukan ensimmäiset kilpailut eivät vielä kuitenkaan menestystä Jarkolle tuoneet.  Eteenpäin on kuitenkin menty, kun lauantain kilpailuun saatiin jo kaksi miestä toiselle kierrokselle. Suomalaisen mäkihypyn ”uusi normaali” on vaan nyt hyväksyttävä, ja vertailukohtana käytettävä viime kautta, ei vuosien takaisia huippumenestyksen aikoja.

Erityisen mielenkiintoista kuultavaa olivat Jarkon ajatukset mäkimaajoukkueen uusista tuulista. Jarkko kertoi, että harjoitushyppyjä on kuluneella harjoituskaudella kertynyt peräti sata vähemmän kuin vuotta aiemmin. Toisaalta harjoittelun rytmitystä on uudistettu täysin, ja maajoukkue on leireillyt peräti kaksi kuukautta Ramsaussa viime kesän aikana. Pyysimme Jarkkoa myös analysoimaan päävalmentaja Mitterin ja hänen henkilökohtaisen valmentajansa Kari Pätärin välistä roolitusta.  Jarkolla oli suuria vaikeuksia vastata kysymykseen. Voi tietysti olla, että oman karsintahypyn jälkeisessä tilassa on vaikea vastata pohdintaa vaativaan kysymykseen. Mutta herää kieltämättä epäilys siitä, joutuvatko mäkihyppääjät tasapainoilemaan keskenään ristiriitaisten odotusten ja harjoitusohjelmien ristitulessa. Toivottavasti epäilys on turha.

Mäkimontussa ja pressissä tuli myös jututettua muiden maiden hyppääjiä. Norjalaisia, japanilaisia, puolalaisia, jne. – hyppääjiä maista, joiden mäkihypyllä on mennyt viime vuosina selvästi paremmin kuin Suomella. Meni sitten hyvin tai huonosti, mäkihyppy on keskimäärin enemmän rentojen ja ulospäinsuuntautuneiden urheilijoiden laji kuin päinvastoin. Suomi on antanut aina tasoitusta tällä mittarilla ja tekee niin tälläkin hetkellä. Nyt jos koskaan, tässäkin asiassa kannattaa petrata. Mitter-kommenteissa korostuikin positiivisemman ilmapiirin luominen Mitterin vahvuutena, ja se jopa näkyi jo hieman hyppääjiä jututtaessa.

Suomalaisten takamatka näkyy myös vanhojen mäkihyppääjien osaamisen hyödyntämisessä. Saimme viettää Rukan mäen juurella mukavan juttutuokion yhden kaikkien aikojen kovimman mäkimiehen, Adam Malyszin kanssa. Malysz toimii nykyään Puolan mäkimaajoukkueen urheilutoimenjohtajana. Vanha pensselisetä jutteli maailmantähden rentoudella, avoimesti ja hyvällä englannilla Puolan joukkueen tilanteesta ja hyvistä näkymistä Lahden mm-kisojen suhteen. Puolalla on Malyszissä käytössään kovimman luokan osaaja ja pr-kasvo, jonka osaaminen pohjaa vahvasti myös suomalaiseen mäkihyppyosaamiseen Hannu Lepistön kautta. Malysz kertoi pitävänsä edelleen säännöllisesti yhteyttä Lepistöön.

Suomalaista vanhaa mäkiosaamista ei mäkimontuissa juurikaan näe, ei edes pr-tehtävissä. Lopettaneiden tähtien annetaan kadota nopeasti kuvioista, ja lajin kyräilevät kuppikunnat pitävän huolen, että osaamista ei osata jakaa eikä lajin perinteitä hyödyntää täysipainoisesti. Janne Ahosen lopettaessa ensimmäistä kertaa suoraan terävimmästä kärjestä ja mäkihypyn suosion ja Ahosen pr-arvon ollessa korkeimmillaan, mutta lajin kotimaisen laskusuhdanteen ollessa jo aluillaan, Ahoselle löytyi tehtäviä mäkimaajoukkueen pukuompelijana. Pr-työtä ja junioreiden innostamista lajin pariin olisi tarvittu aivan muunlaisissa, huomattavasti näkyvämmissä tehtävissä.

Suomen yhdistetty on rypenyt viime vuosina lähes yhtä syvällä aallon pohjassa kuin mäkihyppykin. Nyt yhtäkkiä tilanne näyttää yllättävänkin hyvältä. Eero Hirvonen näytti Rukalla, ettei Ounasvaaran sm-kulta ollut sattumaa. Hirvonen henkii sellaista rennon ja itseensä luottavan nuoren superlahjakkuuden tekemistä, jota toivoisi näkevän pitkästä aikaa suomalaisessa mäkihypyssäkin. Hirvosen hyppääminen näyttää todella hyvältä, lähes erikoismiesten tasoiselta. Hirvosen Rukan nelossijan voi nostaa Ruka Nordicin kovimmaksi suomalaissuoritukseksi, ottaen huomioon, että tätä ennen hänen paras sijoituksensa maailmancupissa oli 25. Ilkka Herola näytti Rukan toisessa kisassa, että lähtökohdat hyvää kauteen ovat olemassa. Kun tähän lisätään huhujen mukaan kovassa kunnossa olevan Hannu Mannisen paluu, alkaa Suomella olla melkoisen vahva yhdistetyn joukkue kasassa. Mannisen kansainvälinen kilpailutauko on tosin todella pitkä, yli viisi vuotta, joten odotusten on oltava maltilliset. Neljännen miehen paikka joukkuekisassa aiheuttaa myös päänvaivaa.

Lopuksi on vielä hehkuteltava Ruka-Kuusamon onnistumista kisaisäntänä viime vuoden kohtuuttoman ryöpytyksen jälkeen. Satsaukset tuuliverkkoon ja jäälatuun kannattivat, järjestelyt pelasivat loistavasti ja pohjoismaiset lajit ja tuotevalmistajat saivat parasta mahdollista pr:ää kauden alettua komeissa talvimaisemissa ja -keleissä. Keskieurooppalaisia kesäisiä kisamaisemia saadaan ihailla ihan riittävästi tulevissa kisoissa. Ruka Nordic oli parasta mahdollista markkinointia myös Lahden mm-kisoille.

Anssi Kemppi, Esa Kokkonen
V-tyyli.org – Nordic Sports New Media

​https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=661519620688887&id=559446524229531

​https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=660433390797510&id=559446524229531

Iivo Niskanen V-tyylin haastattelussa:

https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=659816630859186&id=559446524229531

Kerttu Niskanen V-tyylin haastattelussa:

https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=659819447525571&id=559446524229531

Perttu Hyvärinen: ”Kovassa suomalaisryhmässä harjoittelu kirittää mukavasti. Takana yli 70 vuorokautta yhteistä leireilyä.”

V-tyyli on matkalla kohti Kuusamoa ja Ruka Nordic -kisaviikonloppua. Kyseessä on jo 11:s Ruka Nordic -reissu putkeen, joten voidaan puhua perinteestä. Helmikuun Lahden mm-kisat tuovat oman erityislatauksensa ja astetta kovemmat suomalaisodotukset tämän vuoden tapahtumaan. Negatiivisessa mielessä kisapaikalla puhuttavat valitettavasti myös norjalaisten dopingkäryt. Mäkihypyssä toivotaan sujuvaa avausta Rukan uusitulle mäelle, samoin Suomen mäkijoukkueen uudelle päävalmentajalle. 

Urheilumenestyksen osalta Ruka Nordic on mennyt suomalaisittain kohtuullisen heikosti viime vuosina. Tälle vuodelle uskallamme veikata selvästi parempaa menestystä. Mäkihypyssä odotusten on syytä olla maltilliset – pohjalta ei nousta nopeasti. Kolme miestä kisaan, kaksi toiselle kierrokselle ja yksi kahdenkympin sakkiin (Jarkko Määttä) on hyvä tavoite.

Hiihdossa Rukalta on syytä odottaa vuosikausiin parasta suomalaismenestystä. Naisten kympillä perinteisen sijojen 4-10 suomalaisrintaman lisäksi voidaan odottaa myös palkintopallipaikkoja. Miesten 15 kilometrillä Iivo Niskanen ja Matti Heikkinen taistellevat jopa voitosta. Sprinteissäkin on mahdollista nähdä suomalaisväriä finaaleissa.

Yhdistetyssä Eetu Hirvosen sm-kulta oli mainio piristysruiske. Se sparraa myös Ilkka Herolaa, joka pitää haastajan takanaan Rukalla. Yhdistetyn suomalaissijoituksia on kuitenkin vaikea lähteä veikkailemaan. Maltillisesti Herola selvästi kympin ja Hirvonen kahdenkympin sakkiin on hyvä tavoite.

Näillä ns. mennään, ja jatketaan matkaa kohti Talvijärven majapaikkaa.

Tietokirjailija Markku Turunen käsittelee erinomaisessa teoksessaan ”Pitkä latu – legenda suksesta (Maahenki 2015) suksen ja hiihtämisen kulttuurihistoriallista merkitystä Suomessa.  Suksi ja lumella liikkuminen on kautta vuosisatojen ollut suorastaan elämän edellytys eränkäyntiin ja kalastukseen perustuvassa esiteollisen ajan Suomessa. Suomalaisten sodankäynnin myyttiset sankarit, kaukopartiomiehet olivat viime sotiemme tarunhohtoisia hiihtosankareita.  Toisaalta viimeiset 15 vuotta ovat olleet suomalaiselle hiihdolle muutamaa valonpilkahdusta lukuun ottamatta nöyryyttäviä.  Lahden vuoden 2001 joukkokäryt tekivät kilpahiihdosta suuren yleisön silmissä likaista ja epäeettistä, farmakologiaa. Samaan aikaan ilmastonmuutos on lyhentänyt Etelä-Suomen talvia. Lasten liikuttajana salibandy on syrjäyttänyt sivakoinnin.  Hiihdosta on suhteellisen lyhyessä ajassa tullut vanhanaikainen, suljetun Kekkoslovakian aikakauden muinaisjäänne, joka ei mahdu edes koulujen uuden opetussuunnitelman kohtaan ”entisajan ilmiöt”.

Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista seurata uutisointia ja julkista keskustelua norjalaishiihtäjien dopingkohujen ollessa kuumimmillaan.  Samalla on hyvä pohtia mikä lienee suksen merkitys tänään hiihdon alkukodissa Norjassa? Hengenahdistus ja rohtuneet huulet olisivat missä tahansa muussa maassa tai urheilulajissa herättäneet hilpeyden ja säälin sekaista raivoa ja johtaneet useiden vuosien pituisiin kilpailukieltoihin.  Norjassa kuitenkin ensin Martin Sundbyn sallitut rajat ylittänyt astmalääkitys ja nyt Therese Johaugin rikkoutuneiden huulten limakalvoilta elimistöön vahingossa imeytynyt anabolinen steroidi nimeltä klosteroli ovat aikaansaaneet reaktion, jota kannattaisi tutkia sosiaalipsykologisena ilmiönä.

Näyttää siltä, että huippu-urheiluna hiihdolla on Norjassa itseisarvo kun taas hiihdolla ja kaikella huippu-urheilulla Suomessa on vain välinearvoa.  Jos tämä tulkinta on oikea, ei tarvitse ihmetellä sitä kuinka eri tavalla huippuhiihtäjien käryihin suhtaudutaan Suomessa ja Norjassa.

Norjan suurin sanomalehti Verdens Gang teki Johaugin positiivisen testituloksen tultua julki kyselytutkimuksen, joka selvitti Norjan kansan näkemyksiä dopingkohusta ja dopingista Norjassa. Tulosten mukaan suuri osa norjalaisista uskoo siihen, ettei klosterolikäry johtunut systemaattisesta dopingista vaan kyseessä oli maajoukkueen lääkärin virhe. Yli 35% vastaajista oli sitä mieltä, ettei Therese Johaugilla ollut mitään osuutta tapahtuneeseen.

”Norjalaisten menestys hiihtolajeissa on viime vuosina ollut tyrmäävää eivätkä he ole kärynneet dopingtesteissä. Tosin norjalaiset ovat kärsineet pahoin kylmien ilmojen aiheuttamasta rasitusastmasta, minkä vuoksi he ovat nauttineet poikkeuksellisen paljon hapenottokykyä lisääviä astmalääkkeitä. Myös epoa ja kasvuhormoneja voidaan käyttää säännösteltyinä mikroannoksina ja testit suorittaa niin, että Kansainvälinen hiihtoliitto saa vastakin arvokasta tukea rikkailta norjalaisilta. Tämä on tietenkin vain kateellisten suomalaisten arvailua”.  Myös nämä enteelliset sanat löytyvät Markku Turusen teoksesta.

Pohjoismaat ovat keskenään melkoisen homogeeninen maaryhmä. Pohjoismaiset hiihtolajit – kansanliikunnasta huippu-urheiluun – on yksi yhdistävä kulttuurinen elementti. Huippuhiihdon dopingkohut Suomessa 2001 ja Norjassa nyt 2016 kertovat kuitenkin hyvin erilaisesta urheilukulttuurista. Lahden dopingskandaalista muodostui Suomeen todellinen kansallinen tragedia, jonka kestolla ja synkillä ja surullisillakin seurauksilla ei tuntunut olevan mitään rajaa. Toivotaan, että Kari-Pekka Kyrön vapautuminen toimitsijakiellosta syyskuussa 2016 (!) on lopullinen päätepiste Lahti 2001 -tarinalle.

Suomea ja sen huippu-urheilujärjestelmää ei voi ainakaan syyttää omien ongelmien ja dopingkohujen painamisesta villaisella. Lahdessa toimittiin ripeästi joukkotestauksineen, ja media aloitti 15 vuotta kestäneen revittelyn välittömästi. Koko lajin päälle heitettiin sellainen määrä lokaa, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa muiden lajien dopingkäryistä Suomessa tai muissakaan maissa. Aivan Lahti-kohun alussa oli toki havaittavissa pieni hetki norjalaismaista kieltämistä ja sokeaa uskoa suurimpiin hiihtosankareihimme ja legendoihimme – ”Myllylä on ainakin puhdas”- ja ”Kirvesniemi ei voi ainakaan kärytä” -kommentteineen. Onneksi myös huumorille jäi edes vähän tilaa asian käsittelyssä baarien Hemohes-drinkkeineen. Norjasta tuskin tullaan kuulemaan dopinghuulirasvavitsejä.

Suomalainen ja norjalainen tapa käsitellä hiihdon dopingtapauksia ovat siis melkoisia ääripäitä – tämän päivän suomalaisen keskustelukulttuurin muotitermiä käyttäen. Molemmat ääripäät ovat yhtä vahingollisia itse lajille ja urheilukulttuurille. Doping on iso ongelma lähes kaikessa huippu-urheilussa, kestävyyslajeissa erityisesti. Sitä vastaan taisteleminen on vaikea tehtävä, mutta ei mahdoton. Eri foorumeilla käytävässä huippu-urheilukeskustelussa aina silloin tällöin esitetyt heitot dopingin sallimisesta tai omista sarjoista dopingin käyttäjille eivät edistä urheilun asemaa ja asiaa millään tavalla. Huippunimien jääminen kiinni testeissä on aina ennen kaikkea hyvä uutinen. Se kertoo, että testijärjestelmät toimivat ainakin jollakin tavalla, eivätkä kovimmatkaan tähdet ole erityisasemassa.

Kansainvälistä hiihtourheilua viime vuodet täysin suvereenisti hallinneelle ja ainakin penkkiurheilijoiden jatkuvien dopingepäilyjen kohteena olleelle Norjalle tämän kesän ja syksyn dopingkohut olivat tuhannen taalan paikka tehdä iso palvelus kansainväliselle hiihdolle ja sen maineelle. Valitettavasti Norja jätti tämän paikan käyttämättä. Sitä ei enää pelasta vasta 19. lokakuuta Johaugille määrätty kahden kuukauden väliaikainen kilpailukielto. Sundbyn astmalääketapaus ja sitä seuranneet tiedot laajemmasta astmalääkkeiden käytöstä Norjan hiihdossa olivat jo iso uutispommi hiihtourheilussa, mutta norjalaiset onnistuivat vaimentamaan kohun, ja taas uusi norjalaisen ylivoiman ”pilaama” kansainvälinen hiihtokausi oli valmis alkamaan tavalliseen tapaan.

Johaugin, lajin kaikkein kirkkaimman tähden, käry olikin jo monta astetta isompi uutispommi. Käry anabolisesta steroidista – olipa tapauksen tausta mikä tahansa, käry on selvä ja aineen käyttö myönnetty. Norjalainen vitkuttelu ja lääkärien syyllistäminen – isolla julkisella tuella pönkitettynä – aiheutti ison tahran koko hiihtourheilulle. Peittelyn ja selittelyn sijaan tiukka ja nopea reagointi, FISin informointi, testausjärjestelmän perkaaminen ja tuulettaminen ja avoin keskustelu olisivat parantaneet kansainvälisen hiihdon mainetta ja pitkällä tähtäimellä sen kiinnostavuutta myös sponsoreiden näkökulmasta. Nyt kävi päinvastoin.

Lahti 2001 -tapauksessa Suomi rypi ja revitteli pitkän kaavan mukaan koko lajin henkihieveriin. Johaug- ja Sundby-tapauksissa Norja yrittää tehdä saman vaikenemalla. Kuvaan hyvin sopien ja sattuman oikkuna Kari-Pekka Kyrön 15 vuoden toimitsijakielto kumottiin lähes samaan aikaan syyskuussa, kun Johaug antoi positiivisen näytteen Oslossa.

Heinäkuussa julkistettu McLaren-raportti oli tylyä kertomaa venäläisestä valtiojohtoisesta dopingjärjestelmästä ja testimanipuloinnista Sotshin kisoissa. Vastaavaa on tapahtunut ennenkin ja tapahtunee jatkossakin keskusjohtoisissa, ei-avoimissa ja epädemokraatisissa yhteiskunnissa. Pohjoismaiseen valtiojohtoiseen dopingjärjestelmään on vaikea kenenkään uskoa. V-tyyli keskusteli kesällä hiihdosta ja dopingista norjalaisten vieraidensa kanssa, iloisen pohjoismaisen yhteistyön hengessä. Norjalaisvieraat heittivät, että onhan se toki hassua, että Venäjä on jäänyt kiinni valtiojohtoisesta dopingjärjestelmästä ja testimanipuloinnista, mutta silti venäläisillä hiihtäjillä ei ole ollut mitään mahdollisuuksia norjalaisia vastaan.

Anssi Kemppi (@anskem) ja Esa Kokkonen (@KokkonenEsa)
V-tyyli – Nordic Sports New Media