vtyyli puhuu ja pisteyttää

Ruka Nordic -viikonloppu oli menestys kaikilla mittareilla. Suomalaisurheilijat onnistuivat laajemmalla rintamalla kuin aikoihin, ja itse kisatapahtuma sai ansaittua suitsutusta. Suomalaisurheilijoiden haastattelut antoivat myös uutta tietoa hiihdon, yhdistetyn ja mäkihypyn tilasta.

Rukan maailmancup -viikonloppu on takana, ja pohjoismaisten hiihtolajien kilpailukaravaani suuntaa kohti Lillehammeria.   Suomalaisittain Rukan viikonloppu oli onnistunut. Saaliina oli sekä yksittäisiä, odotettujakin huippusijoituksia että todellisia yllätyksiä. Ennen kaikkea suomalaiset kuitenkin osoittivat tason leveyttä joukkueena. Menestystä siis tuli. Urheiluruutu ja iltapäivälehdet saivat urheilijoilta ympäripyöreitä haastatteluvastauksia. Hyvältä näytti, ja ehkäpä Lahden mm-kisojen lipunmyyntikin sai maailmancupin avausviikonlopusta mukavan piristysruiskeen. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Urheilusuorituksen jälkeiset haastattelut ovat usein sisällöltään onttojen fraasien toistelua. Kurkistetaanpa hetkeksi sinne haastattelufraasien tuolle puolelle. Kolmen päivän viikonlopun aikana urheilijat ovat median käytettävissä eri tilanteissa, myös muulloin kuin varsinaisen kisan jälkeen kommentoimassa menestystä tai menestymättömyyttä. Näissä pohdiskelevissa etukäteishaastatteluissa tai karsintatilanteissa urheilija voi paljastaa itsestään, harjoittelustaan ja valmentajastaan enemmän kuin uskookaan.

Hiihtäjän omat tuntemukset omasta kunnostaan näyttävät ennustavan uskomattoman tarkasti menestymistä kilpailuissa. Tämän osoitti Perttu Hyvärisen haastattelu Hiihtoliiton pressissä ennen viikonlopun kisoja. Tavoitteeksi Perttu ilmoitti sijoittumisen säännöllisesti 15–30 joukkoon.  Hän eritteli haastattelussa tuntemuksiaan ja kertoi tuntevansa ilman sen kummempia mittareita, että on selkeästi paremmassa kunnossa kuin aiemmin.  Pelkät arkikokemukset, jokainen lenkki, jokainen sisään- ja uloshengitys kertovat siitä, että harjoittelu on kantanut hedelmää.  Hyvinpä Perttu oman kuntonsa tunsi – 15. sija sunnuntain 15 km hiihdossa oli hänen uransa ylivoimaisesti parasta vauhtia.  Tulosloikan on mahdollistanut osaltaan ryhmässä harjoittelu. Omia äärirajoja on helpompi venyttää, kun jokaisessa harjoituksessa on joku ennalta kovempi kaveri kirittämässä.  Pariharjoittelu Iivo Niskasen kansa Kuopiossa ja Risto-Matti Hakolan kanssa Vuokatissa ovat nostaneet Riistaveden Urheilijoiden viiksivallun aivan uudelle tasolle.

Ari Luusuan välieräpaikka ja 9. sija sprintissä kuului Rukan kisojen iloisimpiin suomalaisyllätyksiin. Koko ”rintteri” –porukka henkii tervettä uhoa, mutta se, että keväällä lopettamista vakavasti harkinnut, helmikuussa viimeksi kilpaillut ja maajoukkueryhmän ulkopuolella harjoitellut Luusua nousi Rukalla parhaaksi suomalaisprintteriksi, oli kova temppu. Mies hehkui tyytyväisyyttä ja helpotusta kisan jälkeisessä haastattelussa. Hiihtovalmennuksesta pitkään sivussa olleen Pekka Vähäsöyringin valmennukseen siirtyminen ja omista rahoista kymppitonnin satsaaminen toivat tulosta heti ensimmäisessä näyttöpaikassa. Kumpikin edellä mainituista satsauksista pistää myös mietityttämään: aivan MM-kisojen kynnyksellä sprintissä, johon Suomessa on alettu satsata, parhaaksi nousee oman taloudellisen panostuksen varassa hiihtänyt oman tien kulkija ja vielä Lahti 2001 -trauman takia syrjään siirretyn valmentajan johdolla. Vähäsöyrinki näytti, että hänen osaamiselleen on vielä käyttöä, ja olisi ollut jo paljon aiemminkin. Sama koskee Kari-Pekka Kyröä, jonka soisi saavan palata tositoimiin mahdollisimman pian.

Suomalaisilla naishiihtäjillä on mennyt hyvin laajalla rintamalla jo pitkään, vaikka palkintopallisijat ovatkin olleet harvinaista herkkua norjalaisrintaman takana. Rukan hyvä kokonaispanos ei siis aiheuta mitään erityisiä hurraahuutoja. Pelkästään Krista Pärmäkösken Rukan suoritukset antavat kuitenkin odottaa, että tällä kaudella palkintopallilla tullaan näkemään suomalaisväriä säännöllisesti. Se, että Kristan omat tuntemukset sekä sprintin että varsinkin kympin jälkeen kertoivat, että ”tällä hiihdolla ei voi pärjätä”, tietää sitä, että Krista kuuluu Lahdessa hiihtokuningatarkandidaattien joukkoon.

Kerttu Niskasen ja Anne Kyllösen vaisut kaudenaloitukset aiheuttavat sen sijaan syytä pieneen huolestumiseen. Samoin menestysnäkymät vapaalla. Suomella on laaja joukko naishiihtäjiä, joiden paraatimatka ja Lahden kisojen päämatka on perinteisen kymppi, mutta kansainvälisen tason vapaan taitajista on pulaa. Toivottavasti Kertun vapaa lähtee kulkemaan heti kauden alusta, ja Lahden 30 km vapaalla taistellaan mitalista kerttumaisella, Rukan haastatteluissakin vaisuista otteista huolimatta nähdyllä positiivisella taisteluilmeellä.

Mäkihyppymaajoukkueen harjoitusrutiinit ovat viime kesän aikana uuden päävalmentajan myötä menneet täysin uusiksi.  Tämän vahvisti myös Jarkko Määttä, joka on jo nimetty Suomen ainoaksi maailmancup-tasoiseksi hyppääjäksi tällä hetkellä.  Rukan ensimmäiset kilpailut eivät vielä kuitenkaan menestystä Jarkolle tuoneet.  Eteenpäin on kuitenkin menty, kun lauantain kilpailuun saatiin jo kaksi miestä toiselle kierrokselle. Suomalaisen mäkihypyn ”uusi normaali” on vaan nyt hyväksyttävä, ja vertailukohtana käytettävä viime kautta, ei vuosien takaisia huippumenestyksen aikoja.

Erityisen mielenkiintoista kuultavaa olivat Jarkon ajatukset mäkimaajoukkueen uusista tuulista. Jarkko kertoi, että harjoitushyppyjä on kuluneella harjoituskaudella kertynyt peräti sata vähemmän kuin vuotta aiemmin. Toisaalta harjoittelun rytmitystä on uudistettu täysin, ja maajoukkue on leireillyt peräti kaksi kuukautta Ramsaussa viime kesän aikana. Pyysimme Jarkkoa myös analysoimaan päävalmentaja Mitterin ja hänen henkilökohtaisen valmentajansa Kari Pätärin välistä roolitusta.  Jarkolla oli suuria vaikeuksia vastata kysymykseen. Voi tietysti olla, että oman karsintahypyn jälkeisessä tilassa on vaikea vastata pohdintaa vaativaan kysymykseen. Mutta herää kieltämättä epäilys siitä, joutuvatko mäkihyppääjät tasapainoilemaan keskenään ristiriitaisten odotusten ja harjoitusohjelmien ristitulessa. Toivottavasti epäilys on turha.

Mäkimontussa ja pressissä tuli myös jututettua muiden maiden hyppääjiä. Norjalaisia, japanilaisia, puolalaisia, jne. – hyppääjiä maista, joiden mäkihypyllä on mennyt viime vuosina selvästi paremmin kuin Suomella. Meni sitten hyvin tai huonosti, mäkihyppy on keskimäärin enemmän rentojen ja ulospäinsuuntautuneiden urheilijoiden laji kuin päinvastoin. Suomi on antanut aina tasoitusta tällä mittarilla ja tekee niin tälläkin hetkellä. Nyt jos koskaan, tässäkin asiassa kannattaa petrata. Mitter-kommenteissa korostuikin positiivisemman ilmapiirin luominen Mitterin vahvuutena, ja se jopa näkyi jo hieman hyppääjiä jututtaessa.

Suomalaisten takamatka näkyy myös vanhojen mäkihyppääjien osaamisen hyödyntämisessä. Saimme viettää Rukan mäen juurella mukavan juttutuokion yhden kaikkien aikojen kovimman mäkimiehen, Adam Malyszin kanssa. Malysz toimii nykyään Puolan mäkimaajoukkueen urheilutoimenjohtajana. Vanha pensselisetä jutteli maailmantähden rentoudella, avoimesti ja hyvällä englannilla Puolan joukkueen tilanteesta ja hyvistä näkymistä Lahden mm-kisojen suhteen. Puolalla on Malyszissä käytössään kovimman luokan osaaja ja pr-kasvo, jonka osaaminen pohjaa vahvasti myös suomalaiseen mäkihyppyosaamiseen Hannu Lepistön kautta. Malysz kertoi pitävänsä edelleen säännöllisesti yhteyttä Lepistöön.

Suomalaista vanhaa mäkiosaamista ei mäkimontuissa juurikaan näe, ei edes pr-tehtävissä. Lopettaneiden tähtien annetaan kadota nopeasti kuvioista, ja lajin kyräilevät kuppikunnat pitävän huolen, että osaamista ei osata jakaa eikä lajin perinteitä hyödyntää täysipainoisesti. Janne Ahosen lopettaessa ensimmäistä kertaa suoraan terävimmästä kärjestä ja mäkihypyn suosion ja Ahosen pr-arvon ollessa korkeimmillaan, mutta lajin kotimaisen laskusuhdanteen ollessa jo aluillaan, Ahoselle löytyi tehtäviä mäkimaajoukkueen pukuompelijana. Pr-työtä ja junioreiden innostamista lajin pariin olisi tarvittu aivan muunlaisissa, huomattavasti näkyvämmissä tehtävissä.

Suomen yhdistetty on rypenyt viime vuosina lähes yhtä syvällä aallon pohjassa kuin mäkihyppykin. Nyt yhtäkkiä tilanne näyttää yllättävänkin hyvältä. Eero Hirvonen näytti Rukalla, ettei Ounasvaaran sm-kulta ollut sattumaa. Hirvonen henkii sellaista rennon ja itseensä luottavan nuoren superlahjakkuuden tekemistä, jota toivoisi näkevän pitkästä aikaa suomalaisessa mäkihypyssäkin. Hirvosen hyppääminen näyttää todella hyvältä, lähes erikoismiesten tasoiselta. Hirvosen Rukan nelossijan voi nostaa Ruka Nordicin kovimmaksi suomalaissuoritukseksi, ottaen huomioon, että tätä ennen hänen paras sijoituksensa maailmancupissa oli 25. Ilkka Herola näytti Rukan toisessa kisassa, että lähtökohdat hyvää kauteen ovat olemassa. Kun tähän lisätään huhujen mukaan kovassa kunnossa olevan Hannu Mannisen paluu, alkaa Suomella olla melkoisen vahva yhdistetyn joukkue kasassa. Mannisen kansainvälinen kilpailutauko on tosin todella pitkä, yli viisi vuotta, joten odotusten on oltava maltilliset. Neljännen miehen paikka joukkuekisassa aiheuttaa myös päänvaivaa.

Lopuksi on vielä hehkuteltava Ruka-Kuusamon onnistumista kisaisäntänä viime vuoden kohtuuttoman ryöpytyksen jälkeen. Satsaukset tuuliverkkoon ja jäälatuun kannattivat, järjestelyt pelasivat loistavasti ja pohjoismaiset lajit ja tuotevalmistajat saivat parasta mahdollista pr:ää kauden alettua komeissa talvimaisemissa ja -keleissä. Keskieurooppalaisia kesäisiä kisamaisemia saadaan ihailla ihan riittävästi tulevissa kisoissa. Ruka Nordic oli parasta mahdollista markkinointia myös Lahden mm-kisoille.

Anssi Kemppi, Esa Kokkonen
V-tyyli.org – Nordic Sports New Media

​https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=661519620688887&id=559446524229531

​https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=660433390797510&id=559446524229531

Iivo Niskanen V-tyylin haastattelussa:

https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=659816630859186&id=559446524229531

Kerttu Niskanen V-tyylin haastattelussa:

https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=659819447525571&id=559446524229531

Perttu Hyvärinen: ”Kovassa suomalaisryhmässä harjoittelu kirittää mukavasti. Takana yli 70 vuorokautta yhteistä leireilyä.”

V-tyyli on matkalla kohti Kuusamoa ja Ruka Nordic -kisaviikonloppua. Kyseessä on jo 11:s Ruka Nordic -reissu putkeen, joten voidaan puhua perinteestä. Helmikuun Lahden mm-kisat tuovat oman erityislatauksensa ja astetta kovemmat suomalaisodotukset tämän vuoden tapahtumaan. Negatiivisessa mielessä kisapaikalla puhuttavat valitettavasti myös norjalaisten dopingkäryt. Mäkihypyssä toivotaan sujuvaa avausta Rukan uusitulle mäelle, samoin Suomen mäkijoukkueen uudelle päävalmentajalle. 

Urheilumenestyksen osalta Ruka Nordic on mennyt suomalaisittain kohtuullisen heikosti viime vuosina. Tälle vuodelle uskallamme veikata selvästi parempaa menestystä. Mäkihypyssä odotusten on syytä olla maltilliset – pohjalta ei nousta nopeasti. Kolme miestä kisaan, kaksi toiselle kierrokselle ja yksi kahdenkympin sakkiin (Jarkko Määttä) on hyvä tavoite.

Hiihdossa Rukalta on syytä odottaa vuosikausiin parasta suomalaismenestystä. Naisten kympillä perinteisen sijojen 4-10 suomalaisrintaman lisäksi voidaan odottaa myös palkintopallipaikkoja. Miesten 15 kilometrillä Iivo Niskanen ja Matti Heikkinen taistellevat jopa voitosta. Sprinteissäkin on mahdollista nähdä suomalaisväriä finaaleissa.

Yhdistetyssä Eetu Hirvosen sm-kulta oli mainio piristysruiske. Se sparraa myös Ilkka Herolaa, joka pitää haastajan takanaan Rukalla. Yhdistetyn suomalaissijoituksia on kuitenkin vaikea lähteä veikkailemaan. Maltillisesti Herola selvästi kympin ja Hirvonen kahdenkympin sakkiin on hyvä tavoite.

Näillä ns. mennään, ja jatketaan matkaa kohti Talvijärven majapaikkaa.

Tietokirjailija Markku Turunen käsittelee erinomaisessa teoksessaan ”Pitkä latu – legenda suksesta (Maahenki 2015) suksen ja hiihtämisen kulttuurihistoriallista merkitystä Suomessa.  Suksi ja lumella liikkuminen on kautta vuosisatojen ollut suorastaan elämän edellytys eränkäyntiin ja kalastukseen perustuvassa esiteollisen ajan Suomessa. Suomalaisten sodankäynnin myyttiset sankarit, kaukopartiomiehet olivat viime sotiemme tarunhohtoisia hiihtosankareita.  Toisaalta viimeiset 15 vuotta ovat olleet suomalaiselle hiihdolle muutamaa valonpilkahdusta lukuun ottamatta nöyryyttäviä.  Lahden vuoden 2001 joukkokäryt tekivät kilpahiihdosta suuren yleisön silmissä likaista ja epäeettistä, farmakologiaa. Samaan aikaan ilmastonmuutos on lyhentänyt Etelä-Suomen talvia. Lasten liikuttajana salibandy on syrjäyttänyt sivakoinnin.  Hiihdosta on suhteellisen lyhyessä ajassa tullut vanhanaikainen, suljetun Kekkoslovakian aikakauden muinaisjäänne, joka ei mahdu edes koulujen uuden opetussuunnitelman kohtaan ”entisajan ilmiöt”.

Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista seurata uutisointia ja julkista keskustelua norjalaishiihtäjien dopingkohujen ollessa kuumimmillaan.  Samalla on hyvä pohtia mikä lienee suksen merkitys tänään hiihdon alkukodissa Norjassa? Hengenahdistus ja rohtuneet huulet olisivat missä tahansa muussa maassa tai urheilulajissa herättäneet hilpeyden ja säälin sekaista raivoa ja johtaneet useiden vuosien pituisiin kilpailukieltoihin.  Norjassa kuitenkin ensin Martin Sundbyn sallitut rajat ylittänyt astmalääkitys ja nyt Therese Johaugin rikkoutuneiden huulten limakalvoilta elimistöön vahingossa imeytynyt anabolinen steroidi nimeltä klosteroli ovat aikaansaaneet reaktion, jota kannattaisi tutkia sosiaalipsykologisena ilmiönä.

Näyttää siltä, että huippu-urheiluna hiihdolla on Norjassa itseisarvo kun taas hiihdolla ja kaikella huippu-urheilulla Suomessa on vain välinearvoa.  Jos tämä tulkinta on oikea, ei tarvitse ihmetellä sitä kuinka eri tavalla huippuhiihtäjien käryihin suhtaudutaan Suomessa ja Norjassa.

Norjan suurin sanomalehti Verdens Gang teki Johaugin positiivisen testituloksen tultua julki kyselytutkimuksen, joka selvitti Norjan kansan näkemyksiä dopingkohusta ja dopingista Norjassa. Tulosten mukaan suuri osa norjalaisista uskoo siihen, ettei klosterolikäry johtunut systemaattisesta dopingista vaan kyseessä oli maajoukkueen lääkärin virhe. Yli 35% vastaajista oli sitä mieltä, ettei Therese Johaugilla ollut mitään osuutta tapahtuneeseen.

”Norjalaisten menestys hiihtolajeissa on viime vuosina ollut tyrmäävää eivätkä he ole kärynneet dopingtesteissä. Tosin norjalaiset ovat kärsineet pahoin kylmien ilmojen aiheuttamasta rasitusastmasta, minkä vuoksi he ovat nauttineet poikkeuksellisen paljon hapenottokykyä lisääviä astmalääkkeitä. Myös epoa ja kasvuhormoneja voidaan käyttää säännösteltyinä mikroannoksina ja testit suorittaa niin, että Kansainvälinen hiihtoliitto saa vastakin arvokasta tukea rikkailta norjalaisilta. Tämä on tietenkin vain kateellisten suomalaisten arvailua”.  Myös nämä enteelliset sanat löytyvät Markku Turusen teoksesta.

Pohjoismaat ovat keskenään melkoisen homogeeninen maaryhmä. Pohjoismaiset hiihtolajit – kansanliikunnasta huippu-urheiluun – on yksi yhdistävä kulttuurinen elementti. Huippuhiihdon dopingkohut Suomessa 2001 ja Norjassa nyt 2016 kertovat kuitenkin hyvin erilaisesta urheilukulttuurista. Lahden dopingskandaalista muodostui Suomeen todellinen kansallinen tragedia, jonka kestolla ja synkillä ja surullisillakin seurauksilla ei tuntunut olevan mitään rajaa. Toivotaan, että Kari-Pekka Kyrön vapautuminen toimitsijakiellosta syyskuussa 2016 (!) on lopullinen päätepiste Lahti 2001 -tarinalle.

Suomea ja sen huippu-urheilujärjestelmää ei voi ainakaan syyttää omien ongelmien ja dopingkohujen painamisesta villaisella. Lahdessa toimittiin ripeästi joukkotestauksineen, ja media aloitti 15 vuotta kestäneen revittelyn välittömästi. Koko lajin päälle heitettiin sellainen määrä lokaa, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa muiden lajien dopingkäryistä Suomessa tai muissakaan maissa. Aivan Lahti-kohun alussa oli toki havaittavissa pieni hetki norjalaismaista kieltämistä ja sokeaa uskoa suurimpiin hiihtosankareihimme ja legendoihimme – ”Myllylä on ainakin puhdas”- ja ”Kirvesniemi ei voi ainakaan kärytä” -kommentteineen. Onneksi myös huumorille jäi edes vähän tilaa asian käsittelyssä baarien Hemohes-drinkkeineen. Norjasta tuskin tullaan kuulemaan dopinghuulirasvavitsejä.

Suomalainen ja norjalainen tapa käsitellä hiihdon dopingtapauksia ovat siis melkoisia ääripäitä – tämän päivän suomalaisen keskustelukulttuurin muotitermiä käyttäen. Molemmat ääripäät ovat yhtä vahingollisia itse lajille ja urheilukulttuurille. Doping on iso ongelma lähes kaikessa huippu-urheilussa, kestävyyslajeissa erityisesti. Sitä vastaan taisteleminen on vaikea tehtävä, mutta ei mahdoton. Eri foorumeilla käytävässä huippu-urheilukeskustelussa aina silloin tällöin esitetyt heitot dopingin sallimisesta tai omista sarjoista dopingin käyttäjille eivät edistä urheilun asemaa ja asiaa millään tavalla. Huippunimien jääminen kiinni testeissä on aina ennen kaikkea hyvä uutinen. Se kertoo, että testijärjestelmät toimivat ainakin jollakin tavalla, eivätkä kovimmatkaan tähdet ole erityisasemassa.

Kansainvälistä hiihtourheilua viime vuodet täysin suvereenisti hallinneelle ja ainakin penkkiurheilijoiden jatkuvien dopingepäilyjen kohteena olleelle Norjalle tämän kesän ja syksyn dopingkohut olivat tuhannen taalan paikka tehdä iso palvelus kansainväliselle hiihdolle ja sen maineelle. Valitettavasti Norja jätti tämän paikan käyttämättä. Sitä ei enää pelasta vasta 19. lokakuuta Johaugille määrätty kahden kuukauden väliaikainen kilpailukielto. Sundbyn astmalääketapaus ja sitä seuranneet tiedot laajemmasta astmalääkkeiden käytöstä Norjan hiihdossa olivat jo iso uutispommi hiihtourheilussa, mutta norjalaiset onnistuivat vaimentamaan kohun, ja taas uusi norjalaisen ylivoiman ”pilaama” kansainvälinen hiihtokausi oli valmis alkamaan tavalliseen tapaan.

Johaugin, lajin kaikkein kirkkaimman tähden, käry olikin jo monta astetta isompi uutispommi. Käry anabolisesta steroidista – olipa tapauksen tausta mikä tahansa, käry on selvä ja aineen käyttö myönnetty. Norjalainen vitkuttelu ja lääkärien syyllistäminen – isolla julkisella tuella pönkitettynä – aiheutti ison tahran koko hiihtourheilulle. Peittelyn ja selittelyn sijaan tiukka ja nopea reagointi, FISin informointi, testausjärjestelmän perkaaminen ja tuulettaminen ja avoin keskustelu olisivat parantaneet kansainvälisen hiihdon mainetta ja pitkällä tähtäimellä sen kiinnostavuutta myös sponsoreiden näkökulmasta. Nyt kävi päinvastoin.

Lahti 2001 -tapauksessa Suomi rypi ja revitteli pitkän kaavan mukaan koko lajin henkihieveriin. Johaug- ja Sundby-tapauksissa Norja yrittää tehdä saman vaikenemalla. Kuvaan hyvin sopien ja sattuman oikkuna Kari-Pekka Kyrön 15 vuoden toimitsijakielto kumottiin lähes samaan aikaan syyskuussa, kun Johaug antoi positiivisen näytteen Oslossa.

Heinäkuussa julkistettu McLaren-raportti oli tylyä kertomaa venäläisestä valtiojohtoisesta dopingjärjestelmästä ja testimanipuloinnista Sotshin kisoissa. Vastaavaa on tapahtunut ennenkin ja tapahtunee jatkossakin keskusjohtoisissa, ei-avoimissa ja epädemokraatisissa yhteiskunnissa. Pohjoismaiseen valtiojohtoiseen dopingjärjestelmään on vaikea kenenkään uskoa. V-tyyli keskusteli kesällä hiihdosta ja dopingista norjalaisten vieraidensa kanssa, iloisen pohjoismaisen yhteistyön hengessä. Norjalaisvieraat heittivät, että onhan se toki hassua, että Venäjä on jäänyt kiinni valtiojohtoisesta dopingjärjestelmästä ja testimanipuloinnista, mutta silti venäläisillä hiihtäjillä ei ole ollut mitään mahdollisuuksia norjalaisia vastaan.

Anssi Kemppi (@anskem) ja Esa Kokkonen (@KokkonenEsa)
V-tyyli – Nordic Sports New Media

(julkaistu Aamupostissa 1.9.2016)
Suomalainen huippumäkihyppy on aallonpohjassa, mutta uusia junioreja ohjautuu edelleen lajin pariin. Tampereen Pyrinnön kesäkisoissa oli mukana myös riihimäkeläisjuniori Toivo Kemppi

Perinteinen suomalainen menestyslaji mäkihyppy on viime vuodet kärvistellyt lamassa. Menestys on kiertänyt maajoukkueemme hyppääjät kaukaa. Uusia hyppääjiä ohjautuu lajin pariin kuitenkin edelleen. Tampereella Hervannan mäkikeskuksessa pidettiin sunnuntaina perinteiset mäen ja yhdistetyn kesäkisat, joihin osallistui yhteensä 15 junioria Tampereelta, Lahdesta, Siilinjärveltä ja Kuopiosta.
Nuorimpien poikien ja tyttöjen yhteinen kilpailu pidettiin Hervannan mäkikeskuksen k10 metrin mäessä. Voiton vei poikien nenän edestä Lahden Hiihtoseuran Emilia Vidgren. Kisassa nähtiin myös riihimäkeläisväriä. Pohjoisen koulun ensimmäistä luokkaa käyvä ja Lahden Hiihtoseuraa edustava Toivo Kemppi ponnisti molemmilla hyppykierroksilla 7 metriä ja sijoittui lopputuloksissa neljänneksi.
Toivo Kemppi on hypännyt vuoden ajan ja siirtynyt pikkuhiljaa kohti isompia mäkiä.  ”Parasta mäkihypyssä on ponnistaminen” kertoo pari kertaa viikossa isänsä kyydissä Lahteen Karpalon k15 mäkeen hyppäämään kulkeva Toivo.
Mäkihyppy ei koskaan ole ollut tuhansien harrastajien massalaji. Arvokisamitalistit ovat löytyneet pienestä joukosta. Viimeisen vuosikymmenen aikana lisenssin lunastaneiden harrastajien määrä on kuitenkin huolestuttavasti vähentynyt. Tällä hetkellä koko maassa on harrastajia noin 400. Hervannan kisojen kilpailunjohtajana toiminut tamperelaisen mäkihypyn konkari Taisto Tuominen kertoo, että Tampereellakin harrastajien määrä on pudonnut viime vuosien aikana. Uusia kokeilijoita tulee harjoituksiin kuitenkin aina silloin tällöin.
Toivo Kempin äiti Tiina valittelee ilmastonmuutoksen vaikutusta. Viimeiset kolme talvea ovat tehneet perinteisen talvilajin harrastamisen talvikaudella erittäin vaikeaksi. Muovimäkiä kesäharjoitteluun ei löydy kuin isoilta paikkakunnilta. Riihimäen seudulla lähimmät hyppyrimäet sijaitsevat Janakkalan Leppäkoskella, mistä puuttuu kuitenkin kesäharjoittelun mahdollistava muovitus.
Hiihtoliitossa on tiedostettu mäkihypyn ja yhdistetyn haasteet niin lajien houkuttelevuudessa kuin saavutettavuudessakin. Pienessä lajiryhmässä on huomioitava eri paikkakuntien tarpeet ja saatava koko kenttäväki mukaan työhön, kertoo hiihtoliiton viestintäpäällikkö Soili Hirvonen.  Käytännön työn paikallistasolla tekevät kuitenkin seurat. ”Hiihtoliitto antaa tällä hetkellä seuroille tukea muun muassa Lumilajit Liikuttavat -hankkeen kautta organisoiden valtakunnallista koululaisia liikuttavaa Lasten Lumipäivät kiertuetta sekä mahdollistaen monipuoliset suksilla liikkumisen kokeilut Tuiskun Lumilajikoulun avulla. Avainsanoja ovat yhteistyö ja helpot suorituspaikat lajikokeilutasolla. Lasten liikkuessa lumella ja suksilla, varmasti joku koukuttuu mäkihypynkin pariin”, uskoo Hirvonen.
Tällä hetkellä toimenpiteiden painotus on huippu-urheilun ohella pyramidin alimmalla tasolla: uusien harrastajien rekrytoinnissa ja seuratyössä. Seuraavat askeleet tulee ottaa valtakunnallisessa yhteistyössä sekä kilpailujen järjestämisessä, jottei uusien harrastajien polku katkea ennen huippu-urheiluvaihetta. Tähänkin on jo suunnitelma. ”Seurojen ohjaajaresurssien vahvistaminen, yhteistyön lisääminen eri lumilajien välillä ja kilpailutapahtumien houkuttelevuuden ja laadun parantaminen. Siinä varmasti seuraavat tärkeät asiat”, listaa Hirvonen.
Anssi Kemppi

Kuopion kaupunginhallitus päätti 16.5., että Kuopio ei hae yhdessä Puijon Hiihtoseuran kanssa yhdistetyn maailmancup-osakilpailua vuodelle 2017. Päätöksen esittelyteksti on tylyä luettavaa. Päätöstä voi pitää todella yllättävänä ja Kuopion kannalta valitettavana monestakin eri syystä. Kuopiolla on jotain sellaista, josta moni hiihtolajien maailmancup-isäntä tai kisoja tavoitteleva kaupunki voi vain haaveilla: satavuotiset perinteet isoista kansallisista ja kansainvälisistä talviurheilutapahtumista, luonnonolosuhteiltaan ihanteellinen kisapaikka keskellä kaupunkia, oman kaupungin talviurheilusankareita lähes joka vuosikymmeneltä Matti Pietikäisestä Janne Happoseen ja yhdistetyn nousevaan tähteen Ilkka Herolaan, logistisesti erinomainen sijainti, Suomen kärkipään talvilomakeskus alle tunnin ajomatkan päässä ja erinomaiset yleiset kaupungin kasvu- ja kehitysnäkymät.

Kuopio tunnetaan Euroopassa ja laajemminkin talviurheilukeskuksena. Kuopiolla on käsissään lähes kaikki talvi/talviurheilukaupungin brändielementit, jotka luovat loistavan pohjan kaupungin talvimatkailun, tapahtumatoiminnan, talviurheiluun ja Puijon alueen kehittämiseen liittyvien hyvinvointi- ja liikuntapalveluiden ja kaikkiin edellä mainittuihin liittyvän elinkeinotoiminnan kehittämiseen.

Kuopio kaupungin johto on ilmeisesti niin luottavainen edellä mainittujen vetovoimatekijöiden suhteen, että se katsoi, että kaupunki ei tarvitse Puijon maailmancup-kisoja, ei ensi vuonna eikä pitkään aikaan tulevaisuudessa. Maakunnan päälehdessä oltiin vieläkin korskeampia lehden maalaillessa aiemmin keväällä jo Puijon hyppyrimäkien purkamista Kuopion menettäessä mäkihypyn maailmancup-kisat.

Kuopion kaupungin päätös näyttää lyhytjänteiseltä kamreeripolitiikalta. Kisojen edellyttämän olosuhderakentamisen 200 000 euron kustannukset olivat liikaa hiihtolajien maailmancup-isäntien ja suomalaisten kaupunkien joukossa isoihin kaupunkeihin kuuluvalle kaupungille. Satsauksella olisi turvattu Puijon maailmancup-kisat lähivuosille, varmasti mäkihypyllekin, ja jatkettu ja kehitetty Puijon kisojen mahtavia perinteitä. Kustannuksissa oli kyse väliaikaisrakentamisesta sekä televisiointiin liittyvistä kuluista.

Puijon hiihtokeskuksen olosuhteet ovat joka tapauksessa kunnostuksen ja lisärakentamisenkin tarpeessa niiden yleisenkin käytön osalta. Olisiko voinut olla niinkin, että Kuopion maailmancup-statuksen säilyttämistä olisi alettu turvata ja kisojen kehittämistä suunnitella tosissaan jo vuosia sitten osana Puijon alueen muutakin kehittämistä? Kaiken lisäksi Tahkoa pyörittävän Huippupaikat Oy:n tuoreet suunnitelmat alueen laskettelurinteiden osalta olisivat tarjonneet erinomaisia synergiamahdollisuuksia Puijon alueen kehittämiseen myös pohjoismaisten lajien harrastus- ja kilpailutoiminnan osalta.

Puijon Hiihtoseuran erityisen arvokkaan roolin tukemisenkin kannalta maailmancup-päätös olisi ollut huomattavasti selkeämpi tapa edetä kuin tämä kaupungin omassa päätöksessään muotoilema sovintoele, jonka konkretisoiminen tulee olemaan mielenkiintoista seurattavaa: ”kaupungin viranhaltijat velvoitetaan käymään neuvottelut Puijon Hiihtoseura ry:n edustajien kanssa seuran tulevasta mahdollisesta roolista Kuopion tapahtumatarjonnan kehittämisessä ja toteuttamisessa.”

Kuopion kaupungin päätöksestä ja kaupunginjohtajan perusteluista paistaa syvä pettymys, jonka kaikki toki jaamme, FIS:n päätökseen tiputtaa Kuopio mäkihypyn maailmancup-kalenterista ja (Lahti-keskeisen) Hiihtoliiton tukeen yleisemminkin Kuopiolle kisaisännyysasioissa (Suomi on ainoa iso hiihtourheilumaa, jossa kaikki paukut ja edunvalvontavoima laitetaan vain yhteen kilpailukeskukseen). ”Pitäkää tunkkinne” -linja ja yhdistetyn vähättely oli kuitenkin väärä ja Kuopiolle itselleen vahingollinen tapa reagoida asiaan. Kiukku olisi pitänyt niellä ja hankkia helposti ja halvalla lisäaikaa Puijon kisojen kehittämiseen – MM-kisavuoden tuoman lisänosteen, viikonloppukisan ja kotikaupungin nousevan tähden Ilkka Herolan avittamana. Varsinkin, kun kyse ei ole pelkästään yksittäisestä kisasta.

Pienelle Kuusamolle 800 000 euron satsaus Rukan mäen tuuliverkkoon ja jäälatuun ei ollut minkäänlainen ongelma. Olen varma, että muut suomalaiset, Kuopioon nähden huomattavasti heikommilla vahvuuksilla liikkeellä olevat kaupungit, Rovaniemi tai Jyväskylä, ovat innolla ottamassa vastaan Kuopion suoraan lapaan heittämän nappisyötön. Kuopion hylkäämät kisat järjestettäneen siis joka tapauksessa toisessa suomalaiskaupungissa 7.-8.1.2017 tai 18.-19.2.2017.

Eilisen kisapäätöksen esittelyssä Kuopion kaupunginjohtaja Petteri Paronen toteaa, ettei paikallinen väestö ole erityisemmin kiinnostunut Puijon kisoista. Kaikki tietävät syyt viime vuosien mäkihyppykisojen yleisömäärissä näkyvään laskusuhdanteeseen. Suunta on kuitenkin kääntymässä – MM-kisavuoden, uuden päävalmentajan ja pitkällä tähtäimellä erityisesti Puijon Hiihtoseuran oman aktiivisen juoniorityön ja hyvällä tasolla olevien harrastajamäärien kautta. Ja kuopiolaisen Ilkka Herolan, joka voi nyt parhaalla mahdollisella tavalla näyttää kotikaupungilleen sen tehneen väärän päätöksen yhdistetyn maailmancup-kisat peruessaan nousemalla podiumille heti kauden alussa ja tiedä vaikka nappaamalla mitalin Lahden kisoista.

Saksassa mäkihyppy on suosituin talvilaji, ja myös yhdistetty nauttii vahvaa suosiota. EU:n väkirikkaimmassa maassa ja Euroopan johtavassa urheilumaassa yhdistetyn hiihtäjä voidaan valita vuoden urheilijaksi (Ackermann 2005) ja saman kisan kakkoseksi (Frenzel 2014). Perinteisistä perinteisimmälle vahvalle talviurheilukaupungille, Kuopiolle, yhdistetty on kuitenkin pikkujuttu ja sen maailmancup-kisojen isännöimisen tuoma kansainvälinen näkyvyys ja pr ilmeisen merkityksetöntä.

Esa Kokkonen, V-tyyli
Sähköposti: kokkonen@pp.inet.fi