Rukan maailmancup tarjosi tänä vuonna monipuolisen läpileikkauksen pohjoismaisten lajien nykytilasta: yleisöjuhlan ja urheilullisten pettymysten rinnalla koettiin nopeita säätilan heilahduksia, äärimmäisen liukkaita latuja, kovasanaista kritiikkiä ja peruutettuja mäkikisoja. Talviurheilussa on sopeuduttava yhä arvaamattomampiin ja vaikeampiin olosuhteisiin. Kuka kertoisi sen myös urheilijoille?

Tämän vuoden Rukan maailmancup-kisat muistetaan yleisömenestyksestä, totutun hyvästä kisatunnelmasta ja perinteeksi käyneen vaisusta suomalaispanoksesta. Oman lisänsä toivat ennen kaikkea vaihtelevat sääolosuhteet. Viimeksi mainittuun liittyen mieleen jäävät myös urheilijoiden lähes yhteen ääneen esittämä harvinaisen voimakas kritiikki ja pettymyksen purkaukset olosuhteista.

Amanda Saari laittoi jopa lauantain kohtuullisessa kelissä hiihdetyn sprintin alkuerän heikon starttinsakin – sauvan juututtua lumeen – reippaasti kisajärjestäjän kontolle todeten, että ”järjestäjän pitäisi taata kaikille tasavertaiset olosuhteet”. Rukan suomalainen ykkösnimi ja Milanon harvalukuiseen suomalaisten mitaliehdokkaiden joukkoon kuuluva Ilkka Herola manasi Aamulehdelle radan olleen sunnuntaina ”kertakaikkisen karmeassa kunnossa”. Krista Pärmäkoski kertoi V-tyylille pelänneensä enemmän kuin koskaan. Myös norjalaistähdet intoutuivat heiluttelemaan sanan säilää Ilta-Sanomille. Johannes Kläbon mukaan olosuhteet olivat ”perseestä”, ja Mattis Stenshagen olisi halunnut käyttää kypärää.

Samaan aikaan kun urheilijat osoittivat mixed zonella tuohtumustaan, iso joukko vapaaehtoisia teki ympäripyöreätä päivää latuja kunnostaen. Latua työstäneet talkoolaiset eivät pystyneetkään peittämään närkästystään urheilijoita kohtaan. V-tyylille annettujen kommenttien sisältö voidaan tiivistää ihmettelevään kysymykseen: “Milloin kasvatimme urheilijoita, jotka eivät ymmärrä hiihdon olevan ulkoilmalaji vaihtelevine olosuhteineen?”

Jos Rukan hiihtobaanaa ja järjestäjiä kohtaan osoitettu kritiikki pääsi yllättämään rajuudellaan, mäkihypyssä tutuiksi tulleet tuuliongelmat ja kisojen peruutukset kuitattiin mixed zonella huomattavasti rauhallisemmin. Tuttuun tapaan sunnuntain mäkikisan peruuntumisesta revittiin toki otsikoita sen aiheuttamien tulonmenetysten takia. Toivottavasti sentään tähän riskiin on jo vihdoin opittu sopeutumaan ja huomioimaan se Hiihtoliiton talouden suunnittelussa ja budjetoinnissa.  Aina kannattaisi jättää yhden mäkikisan verran media- ja markkinointituottoja huomioimatta tilikauden talousarviossa. Mitään talousmenetyksiä ei ole, jos ei epävarmoja tuloja ylioptimistisesti budjetoi.

Urheilijoiden turvallisuus menee tietenkin kaiken edelle, mutta lajien ja erityisesti niiden arvokisojen hankalillakin olosuhteilla ja niihin liittyvillä tarinoilla ja sattumuksilla on pysyvä paikkansa lajien historiankirjoissa ja fanien mielissä – ja ylipäätään lajien DNA:ssa. Marjo Matikainen ja ”havuja, perkele!” Obertsdorfin MM-kisoissa 1987, Matti Nykänen ja Holmenkollenin hernerokkasumu 1982. Tulevaisuudessa pohjoismaisten lajien olosuhdehaasteet ja -spekulaatiot ja niiden osuus kisatarinoista vain kasvavat. Tänä vuonna Rukalla koetut säätilavaihtelut ja ääriolosuhteet tulevat yleistymään.

Myös lumivarmalla Rukan alueella lumipeitteisten päivien määrä marraskuussa vähenee vuosi vuodelta. Gaia Consulting Oy:n / Sweco Finland Oy:n ja Ilmatieteen laitoksen vuonna 2024 laatimassa Ilmastonmuutokseen sopeutuminen Koillismaalla (ISKO) -hankkeen loppuraportissa arvioidaan lämpötilatilastojen ja ilmaston lämpenemisen skenaarioiden avulla, miten lumentulon siirtyminen myöhemmäksi tekee alkutalven lumitilanteesta Koillismaalla aiempaa epävarmemman:

”Tämä koskee ennen kaikkea marras–joulukuuta. Talvien leudontuminen vaikuttaa myös lumipeitteen ominaisuuksiin. Kuiva pakkaslumisade harvinaistuu, sen sijaan raskasta märkää lunta ja vettäkin sataa aiempaa useammin ja runsaammin. Talvisten vesisateiden yleistyminen voi kasvattaa jäisen lumipeitteen esiintymistä. Myös jäätävän vesisateen arvioidaan yleistyvän.”

Kovasta kritiikistä huolimatta jäisellä lumipeitteellä Rukalla sunnuntaina kisatut yhteislähdöt sujuivat ilman suurempia ongelmia tai kolareita. Molemmat kilpailut olivat myös urheilullisesti mielenkiintoista ja jännittävää seurattavaa alusta loppuun. Eivätkä kaikki urheilijat yhtyneet kilpalaulantaan siitä, kuka pystyy kritisoimaan olosuhteita, rataa tai järjestäjiä jyrkimmin sanakääntein. 

Perinteistä talviurheiluymmärrystäkin vielä löytyi. Miesten kisan nelonen Martin Löwström Nyenget antoi Ilta-Sanomien haastattelussa tunnustusta kisajärjestäjille ja totesi pitoa löytyneen, vaikka latu oli paikka paikoin jäinen. Kisan kakkonen Einar Hedegart ei pitänyt latua vaarallisena vaan kokonaisuutena ihan hyvänä. Hedegart myös kuittasi kriitikoille, että jos latu tuntui vaaralliselta, pitää vaan harjoitella enemmän. Yksi neljästä naisten kisan suomalaiskeskeyttäjästä, Eveliina Piippo, arveli, ettei jäisellä baanalla kisaaminen ylipäätään kuulu suomalaishiihtäjien vahvuuksiin ja että asialle pitäisi tehdä jotain.

Vaihtelevat ja hankalat sääolot ovat jo nyt enemmän sääntö kuin poikkeus pohjoismaisissa hiihtolajeissa. Ilmastonmuutoksen myötä ne tulevat yleistymään ja muuttumaan yhä vaikeammiksi. Usein kisataan sohjossa, välillä jäisillä ja huippunopeilla baanoilla, yhä harvemmin pakkaslumella. Se vaatii jatkuvaa sopeutumista niin urheilijoilta, huollolta, kisajärjestäjiltä kuin yleisöltäkin.

Tämän vuoden maailmancupin kritiikkivyörystä huolimatta Rukan näkökulmasta ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat olosuhdehaasteet tarkoittavat ennen kaikkea kilpailuetua verrattuna eteläisemmän Suomen, muiden Pohjoismaiden ja erityisesti Keski-Euroopan hiihtokeskuksiin. Niissä lumimäärät vähenevät ja ääriolosuhteet yleistyvät huomattavasti enemmän ja nopeammin kuin Koillismaalla.

Esa Kokkonen ja Anssi Kemppi
V-tyyli.org – Nordic Sports New Media